Mitä oikeastaan katsot

Yhtä asiaa tämä artikkeli ei sinulle anna, nimittäin aikataulua, ja se on tarkoituksellista. Numeroiden järjestys vaihtuu illasta toiseen, joten jokainen sivu, joka lupaa dervissin tiettynä minuuttina, on väärässä seuraavana iltana, kun järjestys muuttuu. Sanomme sen mieluummin suoraan kuin annamme sinun tuijottaa kelloa.

Se, mikä ei muutu, on illan muoto. Live-ohjelma etenee illallisen aikana numero kerrallaan, kun laiva kulkee Bosporia ylös ja takaisin; kun se päättyy, jälkiruoka saapuu, valot vaihtuvat ja DJ ottaa lavan edessä olevan tanssilattian haltuunsa. Aikataulun sijaan tässä on siis se, mikä on oikeasti hyödyllistä: mitä kukin numero on, mistä se tulee ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun se alkaa.

Yksi valkoviittainen hahmo korkeassa kamelinkarvahatussa kiertää hitaasti paikallaan, toinen kämmen avoimena taivasta kohti ja toinen alaspäin maata kohti. Sitä jatkuu useita minuutteja. Mitään muuta ei tapahdu.

Katsot semaa, mevlevi-veljeskunnan seremoniaa, joka syntyi runoilija Jalal al-Din Rumin ympärille Konyassa 1200-luvulla. Jokaisella sen osalla on merkitys: korkea hattu kuvaa egon hautakiveä, alussa riisuttava musta viitta itse hautaa ja sen alla oleva valkoinen asu käärinliinaa. Ylöspäin käännetty oikea käsi vastaanottaa Jumalalta, alaspäin käännetty vasen välittää maahan, ja kiertäminen on kulku näiden kahden välillä. Mevlevi-sema on merkitty Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Siitä seuraa kaksi asiaa.

Ensimmäinen on se, että kyse on todellisesta uskonnollisesta käytännöstä, joka esitetään teatterina, ja sitä kannattaa katsoa eikä kuvata. Hidas kiertäminen liikkuvassa salissa on laivan ylivoimaisesti huonoin kohde puhelimen kameralle ja ylivoimaisesti paras pelkälle katsomiselle.

Toinen liittyy tunnelmaan. Sali, joka on juuri hiljentynyt dervissin ajaksi, on sali, joka on päättänyt keskittyä, ja mitä tahansa seuraavaksi tuleekin, se saa paremman yleisön.

Kaukasialainen tanssi tuli Anatoliaan Pohjois-Kaukasian kansojen — tšerkessien, abhaasien ja muiden — mukana, kun ne asettuivat eri puolille osmanien maita 1800-luvulla, ja se ei näytä miltään muulta ohjelmassa. Ylävartalo pidetään pystyssä, lähes liikkumattomana; sen alla askeleet ovat niin nopeita, että ne sumenevat. Ryhdin ylpeys on koko asian ydin, ja nopeus on tapa näyttää se.

Veitsinäytös kasvaa samasta perinteestä, jossa tikari oli osa asua. Se on selvästi illan teknisesti vaativin muutama minuutti. Katso jalkoja yhtä paljon kuin teriä: terät ovat spektaakkeli, mutta jalat ovat taito.

Tässä rytmi ottaa lavan yksin, ja sali yleensä huomaa sen ennen kuin ymmärtää miksi.

Kyse on live-lyömäsoittimista: darbuka, sormin soitettava pikarirumpu, hoitaa nopean ja rätisevän koristelun päällä, ja isommat rummut sen alla kantavat niin kovaa iskua, että sen tuntee lattian läpi. Ei tanssijoita, ei asunvaihtoja — vain käsiä, kalvoja ja ajoitusta.

Tansseissa on kyse asuista ja koreografiasta, asioista, joita katsotaan. Pelkät lyömäsoittimet ovat jotain, mikä tunnetaan, ja yleensä tässä kohdassa sali lakkaa tarkkailemasta ja alkaa osallistua, kädet tahdissa. Jos olet istunut kohteliaasti koko illan, tähän se yleensä päättyy.

Kahdeksas numero on se, joka vaihtaa illan vaihdetta. Kun live-ohjelma päättyy, jälkiruoka saapuu, valot vaihtuvat ja ammattilais-DJ ottaa lavan edessä olevan tanssilattian haltuunsa — ja soittaa siihen asti, kun laiva on kiinni laiturissa.

Osa laivasta siirtyy tanssilattialle; muut jäävät pöytään lasin kanssa katsomaan Üsküdarin lipumista ohi. Molemmat ovat tavallisia, eikä ketään pakoteta kumpaankaan. Kun tanssilattialla alkaa olla kuuma, keulan ja perän avokannet ovat muutaman askeleen päässä raitista ilmaa ja veden valoja varten. Illan koko muoto on kuvattu tunti tunnilta -kertomuksessa.